skip to Main Content

Uudet haasteet odottaa!

Nyt tulee uusia haasteita monelta suunnalta! Sen lisäksi että elämäni täyttää pian uuden vauvan hoitaminen, kädet ovat jatkossa täynnä töitä myös Kotkan Seudun Yrittäjänaisten puheenjohtajan tehtävissä. Minut tosiaan valittiin yhdistyksemme syyskokouksessa viime torstaina puheenjohtajaksi Terhi Kuneliuksen tilalle. Terhi oli tehnyt päätöksen jättäytyä pois puheenjohtajan tehtävistä ja kun hän soitti ja varovasti ehdotti minulle pestiä, jouduin miettimään ehkä minuutin ajan asiaa. Vaikkei ehkä heti uskoisi, niin tämä tuli nyt todella hyvään väliin kun äitiysloma on alkanut. Olen joka tapauksessa poissa työelämästä ja viime äitiysloman kokemuksesta tiedän, että tarvitsen silloin jotain muutakin elämääni. Viime kerralla linnoittauduin kotiin ja huomasin että aloin tarkoituksella vältellä ihmisiä. Lopuksi en halunnut enää edes soittaa puhelimella hoitaakseni asioita, vaan käskin Artun hoitaa kaiken. Sitä jotenkin kadottaa oman itsensä siihen vauvaperheen arkeen. Tällä kertaa ei pääse käymään samoin, koska nyt minulla on edessä upeita haasteita, joissa voin kokea onnistumisia. Otan siis innolla uuden pestin vastaan, vaikka se vaatiikin paljon opettelua. Onneksi meillä on todella hyvä hallitus. Sen lisäksi voin aina kysyä entisiltä puheenjohtajilta neuvoa. On muuten ihan valtava kunnia, kun näin kokeneet pitkän linjan yrittäjät päättävät antaa tälläisen vastuun näinkin nuorelle naiselle. Kertoo aika paljon tästä yhdistyksestä ja sen ennakkoluulottomuudesta. Pitkään on puhuttu siitä, kuinka toivomme Yrittäjänaisten toimintaan mukaan nuoria naisia. Meidän paikallisyhdistys päätti rohkeasti ottaa askeleen siihen suuntaan. Toivottavasti siis saamme lisää nuoria naisia jäseniksi. Täällä meitä selkeästi arvostetaan. :)

-Liisa

This Post Has 0 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Back To Top