Ystävyydestä

Näin ystävänpäiväviikolla sitä on tullut pohdittua enemmän ystävyyttä kuin yleensä. Minulla on hirmuinen määrä tuttuja ja kavereita, mutta vain ihan muutama ystävä. Useammalle ei varmasti olisi edes aikaa tässä elämäntilanteessa. Sen jälkeen, kun tutustuin Arttuun, hänestä on tullut paras ystäväni. Parhaan ystävän kanssa kuuluu pystyä puhumaan, jos ei ihan kaikesta, niin ainakin monista asioista avoimesti. Tuntuu etten voisi puhua kenellekään muulle esimerkiksi yrityksemme asioista tai parisuhteeseemme liittyvistä jutuista. Hän on niitä harvoja, joita ei koskaan ala pitkästyttämään, jos kerron mitä kaikkea poikamme on oppinut.

Joskus nuorempana minua harmitti, etten omistanut tiivistä kaveriporukkaa. Minulla oli kavereita eri puolilta. Jos haluaa, että ystäväpiiri on tiivis, tarvitsee itsekin sitoutua kyseiseen ryhmään. Itse taas ennemmin seilailin luontevasti eri kaveriporukoissa. Huomaan, että teen edelleen niin. Olen jäsenenä sekä Kotkan että Seinäjoen Yrittäjänaisissa ja vietän aikaa molemmissa fiiliksen mukaan. Nautin kun tapaan erilaisia ihmisiä ja kuulen erilaisia elämäntarinoita. Uskon että se avartaa myös omaa elämänkatsomusta. Haittapuolena tässä on se, että on vaikeaa kutsua ihmisiä esimerkiksi syntymäpäiville, kun kukaan kutsutuista ei tunne toisiaan. Tunnelma voi olla vähän jännittynyt.

Parhaiten ystävyyssuhteeni toimivat silloin, kun toinen ei odota minulta mitään. En itsekään odota säännöllisiä tapaamisia tai syntymäpäivien muistamista. Minulla on eräs erittäin rakas ystävä, jonka kanssa asia toimii uskomattoman hyvin! Olemme parhaita ystävyksiä, mutta emme näe juuri koskaan. Emme puhu edes puhelimessa. Ajattelin, että kun muutan takaisin Kotkaan, niin näemme enemmän, mutta ei. Hän asuu kolmen kilometrin päässä, mutta emme saa millään sovittua tapaamisia. Mutta sitten kun näemme, meillä on aina todella hauskaa. Silloin kyllä mietin, että miksi ihmeessä emme tapaa useammin.

Kyllähän kaveriaikaa syö eniten oma perhe ja toiseksi eniten sukulaiset. Etenkin nyt, kun lapsi on pieni, haluan hänen näkevän mahdollisimman usein sukulaisia, jotta he tutustuisivat toisiinsa. Onneksi on olemassa sosiaalinen media! Ilman Facebookkia ja Instagramia tällainen minun tyylinen kotihiiri jäisi täysin eristyksiin. Nykyään hoidan kätevästi sosiaalisia suhteitani internetissä ja pysyn kärryillä mitä kenellekin kuuluu.

Tuskin monikaan ymmärtää, kuinka paljon vietän aikaa yksin ja kuinka erakoitunutta arkeni on. Minulla ei ole (Arttua lukuunottamatta) työkavereita, enkä näe useinkaan asiakkaitamme. Vaikutan varmaan kovinkin sosiaaliselta, kun sitten tapaan ihmisiä. Pitää kuitenkin muistaa, että ihminen joka näkee toisia vain kerran viikossa, on luonnollisesti innoissaan kun tapaa tuttuja ja tuntemattomia. Jos ympärilläni on liian kauan liikaa vieraita ihmisiä (siis muita kuin oma perhe), alan väsyä. Rauhallinen elämänmeno on todellakin mieleeni. Vastapainona nautin täsmäiskuina ystävieni näkemisestä esimerkiksi Yrittäjänaisten tapahtumissa. Siellä lataan akkuni aina täyteen sosiaalista energiaa ja jaksan taas tehdä töitä yksinäni. Nythän meillä on tilanne hieman erilainen, kun kotona pyörii tuo ihana pikkumies. Hänen harrastusten parissa tulee tavattua muita ihmisiä enemmän kuin ennen. Arttukin tietysti on päivät kotona, mutta hän tekee omia hommiaan ja minä omiani. Saan hänestä sitten juttukaverin aina kun haluan. Tällä hetkellä tuntuu, että olen rakentanut elämäni sellaiseksi kuin olen halunnut. Jos minulta olisi lapsena kysytty mitä haluaisin tehdä koko loppu elämäni, olisin vastannut että haluan vain piirtää kotona.

Sain muuten eilen haastattelupyynnön telkkariin. Mikä hauskinta, kamerat tulevat kuvaamaan meille kotiin. Eipä tarvitse sitäkään varten lähteä täältä pois. :D

Hyvää viikonloppua kaikille! Me lähdemme huomenna erää pienen prinsessan synttäreille. <3

-Liisa