skip to Main Content

Olen onnellinen!!

Tiedättekö niitä hetkiä, kun tuntuu että kaikki on aivan täydellisesti? Minusta on tällä viikolla tuntunut siltä oikein erityisen vahvasti. Koko viikko on sujunut hyvin ja tuntuu että koko ajan on tapahtunut jotain tosi hienoa tässä omassa arjessa. Olen yrittänyt kehittyä siinä, että muistaisin aina pysähtyä hyviin hetkiin ja olla niistä kiitollinen. Niin helposti vain paahtaa tätä yrittäjyyttä ja lapsiperheen elämää eteenpäin. Totuushan on kuitenkin se, että ainahan meidän pitäisi olla kiitollisia jopa niistä omasta mielestä huonoista päivistä. Eihän ne todellisuudessa ole huonoja. Ei minulla taida edes olla kokemusta siitä millaista on, kun menee oikeasti huonosti. Elämä on kohdellut minua ja suurinta osaa lähipiiristäni hyvin.

Seuraavaksi aion kirjoittaa tähän kaikkia niitä ihania asioita, joita tällä viikolla on tapahtunut ja mitä olen vielä suunnitellut. Osa saattaa ärsyyntyä kehuskelustani, mutta toivottavasti suurin osa tuntee iloa minun puolestani ja hymyilee kanssani elämän erinomaisuudelle! Ensiksi, maanantaina oli se telkkarihaastattelu, tiistaina ihan tosi onnistunut palaveri suuresta yhteistyöstä tälle vuodelle, keskiviikkona yhteinen vaunulenkki perheen kanssa pitkästä aikaa, keskiviikkona lisäksi 300 myytyä kirjaa, torstaina toinen yhteistyösopimus ensi kesälle, torstaina myös saunomista ekan kerran vuoteen(!!!) ja näiden lisäksi herkuttelua, puhdas koti ja huomenna risteily. Ehkä kuvittelette, että mielialaani lannistaisi huomiset kolmekymppiseni, mutta ei! Minä olen saanut elää jo kolmekymmentä vuotta!

Sitten vielä tämän kirjoituksen lopuksi kiitän juuri sinua, kun luit tämän tekstin! :)

-Liisa

This Post Has 6 Comments

  1. Onnea Liisa! Mukava lukea sun blogia, varsinkin vertaistuki näin ”ruuhkavuosina” on aina paikallaan 🙂

    1. Kiitos! Onhan tämä aikamoista sekasortoa aina aika ajoin! 😀 Mutta kyllä oppii tehokkaaksi pakon edessä. En aikaisemmin edes tiennyt, että voin tehdä niin montaa asiaa samaan aikaan! Tsemppiä myös sinne arkiseen aherrukseen! 🙂

  2. Hienoa lukea tällästä tsemppitekstiä….meikälääsellä ku on kokemusta siitäki, mitä on elää, ku menee oikeen huonosti ja sen jälkeen vielä vähä huonomminkin…ite kirjotan joka päivä paiväkirja sivuun, päivän päätteeksi edes yhden asian, joka on päivänaikana antanut aiheen hymyyn…yleensä ne aiheet ei jää siihen yhteen 🙂

    1. Kiitos Kitta! 🙂 Päiväkirjaan kirjoittaminen on hyvä idea 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Back To Top