skip to Main Content

Tahdon…juhlia!

Itsenäisyyspäivän aattona starttasimme auton vanhempieni pihasta ja käänsimme keulan kohti Turkua. Lapsi jäi ensimmäistä kertaa ilman meitä yökyläilemään ja me Artun kanssa ajelimme vanhaan kotikaupunkiimme viettämään kahden erittäin tärkeän ystävän häitä. Meille on jäänyt Turussa eletyistä vuosista suuri kaveripiiri ja nämä ihmiset ovat ehkä vaatimattomasti sanottuna maailman parhaita tyyppejä.

haat2

Pääsimme hyppäämään hotellilta vieraille varattuun bussiin, joka vei meidät Pyhän Katariinan kirkkoon. Vasta bussissa tajusin, että olen asunut kirkon naapurissa. Kirkko on kaunis ja vihkitilaisuus oli samalla rento, mutta myös tunnelmallinen. Sen jälkeen, kun menimme Artun kanssa naimisiin, on ollut aivan erilaista seurata muiden vihkimistä. Pystyy hyvin samaistumaan siihen jännitykseen ja onnellisuuden tunteeseen mikä tulee sillä hetkellä, kun häämarssi alkaa soimaan.

haat10

haat3

Hääjuhla vietettiin Submarinassa, joka vastoin joidenkin vieraiden ennakkokäsityksiä ei ollutkaan Aurajoessa kelluva sukellusvene. :D En ole juurikaan juhlinut viimeisen puolentoista vuoden aikana raskauden ja pikkuvauva-ajan vuoksi. Olinkin valtavan onnellinen, kun sain istua aikuisten seurassa ja syödä hyvää ruokaa ja juoda viiniä. Juhlapuheet olivat koskettavia ja hauskoja, juuri kuten häissä kuuluukin olla. Ja ne suomenruotsalaisten snapsilaulut! Olen kuullut, että niitä lauletaan paljon, mutten ole ennen päässyt osallistumaan. Seuraavissa juhlissa Kotkassakin raikaa Helan går! :D

haat7

haat6

Ruoka oli niin hyvää, että söin aivan liikaa. Ruuan jälkeen olin varma, että loppuilta menee vain istuessa ja nauttiessa rennosta olosta. Musiikki ja tanssivat ystävät saivat kuitenkin minutkin ylös penkistä. Korkkarit jouduin kuitenkin jättämään pois jaloista. Olin valinnut jalkaani niin huonot kengät, että se oli kyllä jo melkein ennakkoon arvattavissa. Miten sitä aina tekeekin kenkävalinnan vain tyyli edellä. Tyylikäs vaikutelma kyllä karisee, kun joutuu loppuillan liihottamaan kärkivahvikkeellisissa ihonvärisissä sukkahousuissa.

haat8

haat1

haat9

Juhlimme ja tanssimme kahteen saakka. Jos meillä ei olisi ollut niin valtavaa univelkaa taakkana, olisimme tanssineet pidempään. Väsyneenä ja onnellisina raahauduimme hotellihuoneeseen nukkumaan. Huoneesta vielä soitimme respaan ja sovimme, että huone luovutetaan vasta kolmelta iltapäivällä. Häät latasivat henkiset akkumme ja 12 tunnin yöunet saivat univelat kuitattua. Kun pääsimme takaisin Kotkaan, meitä odotti ihana pieni lapsi, joka ei näyttänyt yhtään siltä että olisi ikävöinyt vanhempiaan tai edes huomannut että olimme olleet poissa. Vaikka myönnän, että äidillinen itseluottamukseni koki kolauksen, hälvensi lapsen reaktio kuitenkin kaikki viikonlopun aikana mieleen tulleet huonon omantunnon ajatukset. :)

-Liisa

This Post Has 0 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.