Ladatut akut ja räjähdysvaara

Olemme nyt ehtineet olla lähes viikon kotona lomareissun jälkeen. Olen yrittänyt kuulostella, että milloin se paluu arkeen iskee. Kun olin edelleen viisi päivää kotiutumisen jälkeen iloinen ja täynnä energiaa, aloin ihmetellä. Onko tosiaan niin, että tällä kertaa matka olisi oikeasti ladannut akut niin, että se oma arki tuntuisi entistä mukavammalta? Ehkä jopa kivemmalta kuin lomailu. Aloimme eilen Artun kanssa pohdiskelemaan, jopa hieman syvällisesti, että pitäisi oikeasti pyrkiä siihen kuuluisaan positiiviseen ajatteluun. Tallettaa se lomafiilis ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saamme olla yhdessä. Istuimme kahdestaan olohuoneessa pojan mentyä nukkumaan ja tunsimme syvää kiitollisuutta kaikesta, mitä olemme saaneet. Lupasimme, että tästä lähin muistamme aina mikä elämässä on tärkeää, emmekä takerru pikkuasioihin.

Harmillisesti kuitenkin jo heti samana iltana eteen tuli niin merkittävä asia, että se suisti koko hienon suunnitelman raiteiltaan. Meille tuli aivan kamala riita kasvojenpesuaineesta. Kaikki meni siihen saakka hyvin, kunnes Arttu kysyi samalla kun pesi hampaita ja valmistautui nukkumaanmenoon, että mitä kasvojenpesuainetta kannattaisi käyttää. Neuvoin innoissani, että meillä on juuri sopivaa alakerran vessassa. Arttu sanoi, että pesee sillä sitten aamulla, kun menee muutenkin alas. Minä luonnollisesti raivostuin siitä, koska koin että minulta kysytään neuvoja, vaikkei olla aikeissakaan hyödyntää niitä. Kerroin suoraan, että mies tuhlasi minun aikaani, kun olin vaivautunut esittelemään erilaisia tuotteita ja niiden ominaisuuksia hänelle. Lopuksi ilmoitin, että olisihan se pitänyt arvata, ettei hän nyt yhtäkkiä ala kiinnostua kosmetiikasta, kun ei ole ollut siitä kiinnostunut koskaan aikaisemminkaan. Ei siihen sitten saatu selvyyttä illan aikana ja asiaa puitiin vielä seuraavanakin päivänä. Kun vähän rauhoituin suuresta tunnekuohustani, aloin ymmärtämään Artun näkökulman. Siis sen, että mies raukka oli vain yrittänyt keksiä jutun juurta ja jutella aiheesta, joka mahdollisesti kiinnostaisi minua.

Voisin siis sanoa, että aika keskeneräistä on vielä tämä minun sisäisen mielenrauhan hakeminen ja henkinen kasvu. Kun lapsi syntyi, päätin vakaasti ettei meidän perheessä riidellä enää koskaan. Aika korkealentoinen ajatus, kun ottaa huomioon että olemme Artun kanssa toistemme seurassa 24/7 ja teemme vielä töitäkin yhdessä. Tein siis uuden päätöksen, että mahdolliset suuremmat erimielisyydet selvitetään ainoastaan silloin, kun poika ei ole paikalla. Käytännössä se tapahtuu siis silloin, kun hän on päivä- tai yöunilla. Se taas on vähentänyt riitoja huomattavasti. Hiljaisella äänellä riitely on yllättävän hankalaa. Sellaista vihaista sipinää ja supinaa. Ovia ei voi paiskoa ja mökötyskin loppuu viimeistään silloin, kun on pakko puhua jostakin lasta koskevasta käytännönasiasta.

Aijon edelleen sinnikkäästi jatkaa henkisen hyvinvoinnin kehittämistä. Olen saanut tähän mennessä parhaat neuvot Pikku Kakkosesta, jossa opetettiin yhtenä päivänä laulu, jonka avulla voi laskea hitaasti kymmeneen. Laulan sitä nyt jatkossa täällä hampaat irvessä.

Rentouttavaa keskiviikkoa kaikille ja muistakaa pestä kasvonne omaan ihoonne sopivalla kasvojenpesuaineella! Tai muuten…

-Liisa

PS. Kuva on otettu yhtenä niistä aurinkoisista päivistä ennen kuin lumi satoi takaisin. Nyt täälläkin maa on taas valkoinen.