Kevään merkkejä etsimässä

Ollaan viime aikoina sairasteltu enemmän ja vähemmän koko ajan. Siitä syystä en ole juurikaan ulkoillut, vaan päivät ovat menneet sisällä töitä tehden ja leväten. Pinna on ollut kireällä ja ajatukset ovat pyörineet kehää. Koko viikon on ollut vaikeaa saada unta. Se on tosi erikoista minun kohdallani. Olen yleensä niin tasainen kuin olla voi. Hermostun kyllä aina välillä tulisestikin, mutten juuri koskaan ole alakuloinen tai huono tarttumaan asioihin. Tuli sellainen olo, että on pakko saada vihellettyä peli poikki.

Tänään oli niin hieno auringonpaiste, että vedin talvikengät jalkaan ja lähdin merenrannalle hengittämään raitista ilmaa. Yleensä ulkoilu on aina pakko yrittää yhdistää johonkin muuhun toimintaan. Joko käydä vaunujen kanssa lähikaupassa, viemässä postia tai sitten vain pitää saada syke nousemaan. Tällä kertaa tässä ulkoilussa ei ollut mitään muuta hyödyllistä kuin akkujen lataaminen. Tai oikeastaan ei ihan niinkään, sillä kyllähän minulla oli kamera mukana ja opettelin sen käyttöä ja testailin asetuksia. Minkäs sitä itselleen mahtaa. Joka tapauksessa kevään merkkejä oli jo nähtävissä, vaikka nilkkoihin saakka olikin vielä lunta.

Tuli ihan mieleen vanhat hyvät ajat Kotkan opiston taidekursseilla, kun kaikki kurssilaiset lähtivät ulos etsimään erilaisia risuja, kiviä, lehtiä tms. Sitten niitä piti piirtää paperille yleensä joko hiilellä tai liidulla. Siitäpä tulikin mieleeni, kun tässä jokin aikaa sitten valittelin yhdelle ystävälleni, että minulla on niin valtavasti töitä ja pitäisi saada niille jotain vastapainoa. Hän ehdotti minulle taideterapiaa. Jep jep.

Hyvää pääsiäisviikon jatkoa! Toivottavasti teillä rairuohot kasvaa paremmin kuin meillä. Lapsen kanssa kylvettiin ruoho viime viikonloppuna ja ahkerasti ollaan yhdessä kasteltu, mutta ainakin toistaiseksi kasvaa ihan yhtä vinhaa vauhtia kuin yksivuotiaan hiukset.

-Liisa