
Täällä maalataan tauluja
Terveisiä täältä pensseleiden ja maalipurkkien keskeltä. Kuten olen aiemminkin kertonut, olen piirtämisen ohella koko ajan maalannut myös tauluja. Jotenkin kuitenkin olen odottanut, että aika olisi kypsä sille, että alkaisin tuoda maalaamista enemmän osaksi työtäni. Viime keväänä sitten äitienpäivän iltana, kun muu perhe jo nukkui, sain inspiraation alkaa maalata pohjalaistauluja. Ja sillä tiellä olen edelleen. Tämä alue ja kulttuuri on täynnä aiheita, joita maalata. Olen muualta tulleena jo vuosia tarkkaillut pohjalaisuutta sarjakuvan kautta, nyt teen samaa myös maalauksissa. Jatkossa kerron tauluistani täällä blogissa sitä mukaa, kun niitä valmistuu. Jokaisen taulun takana on tarina ja ajatuksia kyseisestä aiheesta.
Nostetaan tässä esiin uusimmat tauluni, joiden pääosassa on Etelä-Pohjanmaan maakuntaeläimet, eli oravat. Olen aidosti yllättynyt, että tätä aluetta kuvastamaan on nostettu niinkin suloiset, pienet ja pörröiset eläimet kuin oravat. Tulen tästä aiheesta varmasti maalaamaan myös jatkossa. Jokainen taulu mitä maalaan, nostattaa tietyn tunnetilan pintaan. Etenkin haastavina aikoina tällaiset herttaiset aiheet tulevat tarpeeseen. Voitte siis ajatella, että aina kun oravatauluja ilmestyy, niin taiteilija on taas stressissä. :D No ei nyt sentään. No on se vähän totta. :D




Lisää tauluja ja verkkokaupan löydät täältä: liisaseppala.mycashflow.fi
Instagramista tauluni ja maalaamiseen liittyviä päivityksiä löydät profiilista liisaseppala_art.
Kyselyjä tauluista voi laittaa sähköpostitse: liisa@poyroot.fi
Ja saa toki myös soittaa tai laittaa viestiä: 050 3563068
-Liisa
This Post Has 0 Comments