Minä ja meri

Jos minulta kysytään mikä kotikaupungistani Kotkasta tulee ensimmäisenä mieleen, on se ehdottomasti meri. Se on myös se asia, jota eniten kaipasin (perhettä ja ystäviä lukuunottamatta) kun asuin muualla. Kun meille tarjoutui mahdollisuus muuttaa takaisin, halusin ehdottomasti asua lähellä merta. Uusi koti löytyikin ihan merenrannasta ja voin sanoa, että olen nauttinut rantaelämästä täysillä tämän kolmen Kotkassa vietetyn vuoden aikana. Kesäisin uimme ja otamme aurinkoa, talvisin hiihdämme jäällä. Syksyisin katselen syysmyrskyssä vellovia vaahtopäitä olohuoneen ikkunasta ja arvuuttelen aallonkorkeuksia. Kerran olin varma että merellä oli hylje, mutta se osoittautuikin kiikareilla tarkastelun jälkeen sukeltajaksi!

Meille Artun kanssa meren rannassa kävely on aina antanut energiaa ja olemmekin käyneet siellä lataamassa akkuja monesti kesken rankan työpäivän. Joskus, kun on oikein ottanut päähän, olen huutanut muutaman voimasanan vastarannan suuntaan. Heti on helpottanut! Merenrannassa näkee eri vuodenajat kaikkein selvimmin. Rantakasvillisuus herää keväisin eloon ja kukoistaa kesäisin. Syksyllä jäljellä on vain karut rantakalliot. Talvella lumi tekee merenjäästä ihan pellon näköisen, joten Arttukin pohjalaisena tuntee olonsa kotoisaksi.

Uskon, että pieni lapsemme tulee nauttimaan merestä samalla tavalla kuin mekin. Ensi kesänä hän pääsee jo taapertamaan rantahiekalle ja ehkä jo uimaankin. Vähän minua toki hirvittää, miten suuri vaara syvä vesi on pienelle. Tulenkin varmasti vahtimaan hänen jokaista liikettään hysteerisen tarkasti.

Kävimme marraskuisena iltapäivänä retkeilemässä rannalla. Vielä lapsi ei tajunnut aalloista mitään ja suurin ihmetyksen aihe oli hengittäminen vastatuulessa. :)

-Liisa