Vaaleanpunaisia ajatuksia

Saimme vähän aikaa sitten vastauksen monien lasta odottavien vanhempien mieltä askarruttavaan kysymykseen. Marraskuussa syntyvä lapsemme on ihana pieni tyttö. Olin aikaisemmissa ultrissa katsonut, että vauvalla on todella sirot piirteet ja hän näyttää tytöltä. Kuitenkin lähes kaikki oireet viittasivat poikavauvaan. Olin siis ihan kahden vaiheilla, kun menimme rakenneultraan. En ole koskaan osannut ajatella, että meidän perheeseen ikinä syntyisi tytärtä. En tiedä miksi aina ajattelin, että saan vain poikia. Näin on kuitenkin ollut jo ihan nuoresta asti. Tieto lapsen sukupuolesta ei kuitenkaan missään nimessä ollut pettymys. Jos tieto olisi ollut päinvastainen, olisimme luultavasti olleet onnellisia ja jatkaneet rauhallisesti päiväämme. Nyt uutinen sai aikaan onnellisuuden lisäksi jännitystä.

Aloin välittömästi ajatella mitä kaikkea se merkitsisi. Ensialkuun en keksinyt muuta kuin sen, että pääsen hypistelemään kaikkia ihanan pitsisiä ja kukallisia vauvanvaatteita. Nyt kun aikaa on kulunut hetki, on mieleen tullut jo muutakin. Meille saattaa kehittyä helpommin yhteisiä harrastuksia. Meidän poika on kiinnostuksen kohteiltaan aivan isänsä kaltainen ja myös hänen on pakko liikkua koko ajan. Hän pelaa koko ajan jotakin ja hänestä näkee, että hän tulee varmasti nauttimaan urheilusta myös isompana. Minä taas katson urheilua huomattavasti mieluummin kentän laidalla kuin harrastan sitä itse. Pojasta huomasi hänen vauhdikkuuden jo kohdussa. Syke oli aina korkea ja potkiminen valtavaa. Nyt tämä pieni tyttö on paaaljon rauhallisemman oloinen. Kaikki liikkeet ovat hitaita ja rauhallisia. Ehkä siis saan tyttären, jonka kanssa voin tehdä ruokaa ja viettää rauhallista aikaa, piirtää ja käydä ratsastustunneilla. Tai jos hän intoutuu perheen miesväen kanssa pelaamisesta, niin sitten minun on kai ryhdyttävä maalivahdiksi.

Arttu taas alkoi uutisen kuultua heti huolehtimaan, kuinka tytär pärjää ja eihän mitään pahaa tapahdu. Poika on luonteeltaan niin kovapäinen, ettei meistä kumpikaan ole koskaan huolehtinut hänen pärjäämisestään. Ja varmasti kyse on myös ihan sukupuolestakin. Isät ovat luonnostaan huolissaan tyttäristään. Se on aika suloistakin. Olen yrittänyt lohduttaa, että meidän sukuun yleensä syntyy vahvoja naisia, jotka kyllä pärjäävät.

Minulle muuten kävi ultrassa samalla tavalla kuin Sinkkuelämää-sarjan Mirandalle. Kätilö sanoi iloisena, että ”se on pieni prinsessa” ja jäi odottamaan meidän reaktiota. Olin niin yllättynyt, etten osannut sanoa yhtään mitään. Kätilö toisti sanomansa ja jäi uudelleen odottamaan mitä sanoisimme. Itseäkin nauratti kun hiljaisuuden jälkeen sanoin teennäisesti ”Jee”. Olen huono reagoimaan oikealla tavalla, kun minut yllätetään. Ja taisi siinä olla sekin, että olin jännittänyt tietoa lapsen hyvinvoinnista enemmän kuin sukupuolesta, joten olin vasta prosessoimassa sitä, että vauvalla on kaikki hyvin.

Aurinkoista loppuviikkoa! Meidän perhe suuntaa huomenna taas Asuntomessuille. Yritän ottaa kuvia tunnelmasta ja laittaa niitä teille tänne näytille. :)

-Liisa