Tämän viikon kuulumisia

Kuten kuvista voitte nähdä niin täällä vain jatketaan vatsan kasvattamista. Saa nähdä mihin mittoihin pääsen, kun vielä on laskettuun aikaan kuukauden verran. Patistin Artun ottamaan muutaman valokuvan muistoksi tästä ajasta. Tungin päälleni kihlajaismekkoni ja ihme kyllä se mahtui.

En ole jaksanut viime aikoina kirjoittaa, kun on tapahtunut niin paljon asioita, jotka ovat painaneet mieltä. Ensin viikko sitten meillä alkoi taloyhtiössä remontti. Tiesimme että se alkaa ja olimme valmistautuneita, mutta informointi oli mennyt siinä mielessä pieleen, ettemme olleet saaneet tietoa että lämmin vesi menee poikki neljäksi päiväksi. Kun lämmintä vettä ei tullut, kävin kyselemässä asiasta LVI-yrityksen yrittäjältä, mutta sain vain kamalan ryöpytyksen niskaani ja syytteitä että olen itse tuhonnut postini, jossa tästä oli ilmoitettu. Aikuisten olisi ihan suht helppoa elellä pelkän kylmän veden kanssa, mutta kyllä vaippoja käyttävän taaperon kanssa veden lämmittäminen kattilassa menee vähän liikaa eräjormailun puolelle. Seitsemältä alkanut useamman päivän kestävä putkien kolistelu sinetöi ratkaisun lähteä lyhyelle lomareissulle. Varattiin kolmen yön kylpyläloma Saimaalta ja lähdettiin sinne tiistaina.

Eihän se lapsiperheen loma tietenkään sitten mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä lapselle nousi kuumetta ja aamulla hänelle oli ilmestynyt näppylöitä jalkoihin ja käsiin. Oletin kyseessä olevan vesirokko ja jäin odottamaan vesikelloja. Torstaiaamuun mennessä oireet alkoivat muistuttaa enterorokkoa ja soittelin asiasta neuvolaan. Kun sukulaislapsista vielä löytyi samat oireet, oli diagnoosi aika selvä. Asiasta teki tosi kurjan ja stressaavan se, että enterorokko saattaa läpäistä istukan ja aiheuttaa ennenaikaisia synnytyksiä ja jopa sikiön menehtymisen. Kuten olen jo aikaisemmassa kirjoituksessa kertonut, olen kovasti yrittänyt vältellä juuri tätä lapsiin herkästi tarttuvaa virusta, koska tiesin mahdolliset riskit.

Soittelin ja selvitin kaikkia mahdollisia kokeita, millä voisi selvittää onko sikiö saanut tartunnan. Tauti saattaa siis olla aikuisilla oireeton, mutta siltikään vauva ei ole siltä turvassa. Soitin siis äitiyspoliklinikat, lääkärit ja laboratoriot läpi, mutta ainut mitä voi kuulemma tehdä on liikeseuranta. Ultraaminenkaan ei auta, kun ei vauvasta näy vaikka jokin olisi vialla. Päädyimme siihen, että muut perheestä menevät asumaan vanhempieni luokse sairastamisen ajaksi ja minä menen kotiin. Tuntui ensin liioitellulta, kun olin jo voinut saada tartunnan ja sikiön menehtymisen riski on kuitenkin pieni. En halunnut olla perheestä erossa yhtään. Päätin kuitenkin siirtää tunteet syrjään ja ajatella järkevästi. Jos joskus kannattaa ottaa super varman päälle niin tälläisissä tilanteissa. Niinpä olen nyt ollut yksin kotona jo muutaman päivän ja yrittänyt olla liikaa murehtimatta. En yleensäkään elämässä luota todennäköisyyksiin tai pysty ajattelemaan ettei juuri minulle tai omalle perheelleni voisi tapahtua jotain, mitä muille ihmisille tapahtuu. Olen rauhallinen kun olen tiedostanut riskit ja varautunut kaikkeen. Olen juuri se ihminen, joka mielellään menee hyppäämään benji-hypyn, mutta vain jos tarpeeksi kattava vakuutus korvaa mahdolliset vahingot. En kuitenkaan ole pelokas. Lapsen saaminen on muuttanut minut vain entistä tarkemmaksi, kun en enää ole vastuussa vain itsestäni. On se niin erikoista kuinka vakavaksi elämä lasten myötä muuttuu. Elämään tulee enemmän iloa ja hauskuutta, mutta kääntöpuolena se valtava huoli joka on aina läsnä. Ennen ajattelin sen kuuluvan vain raskaus- ja vauva-aikaan, mutta kuulemani perusteella se jatkuu koko loppu elämän.

Eilen kävin viemässä kotona remontoimassa olleen mieheni takaisin vanhemmilleni lapsen luokse. Lapsi halusi halata ja tuntui tosi pahalta kun en voinut jäädä hänen luokseen. Onneksi olin sopinut tekemistä parhaan ystäväni kanssa. Olisin varmaan tullut hulluksi jos olisin joutunut mennä yksin kotiin. Istuimme Amarillossa ja söimme niin paljon kuin pystyimme. Onneksi lapsen oireet ovat melko vähäiset ja hän viihtyy paremmin kuin hyvin isovanhempien luona. Ja onneksi tämä karanteeni pian loppuu, remontti valmistuu ja meille syntyy ihana vauva. Nyt keskityn tämän sunnuntain vain pesemään ja viikkaamaan vauvanvaatteita.

Stressitöntä sunnuntaita myös teille muille!

-Liisa