
Lukemattomia kirjoja
Aloin eilen miettimään, että milloinkohan olen viimeksi käynyt kirjastossa. Se taisi olla Seinäjoella puolitoista vuotta sitten kun olin siellä haastateltavana. En muista koska olen astunut kirjastoon jalallani ihan vain asiakkaana. Sitten seuraavaksi aloin miettimään, että onkohan lapseni käyneet koskaan kirjastossa?! Eivät ainakaan niin, että muistaisivat siitä jotakin. Olen kyllä melkoinen suutari, kun olen kuitenkin julkaissut kuusi omaa kirjaa enkä ole tutustuttanut lapsiani kirjaston maailmaan. Kirjoja he onneksi lukevat, koska ostan aina joka vuosi Helsingin Kirjamessuilta isot kasat kirjoja heille.
Otin siis pojan tänään aamusta mukaani ja lähdimme bussilla keskustaan. Hänen kanssaan on tosi kivaa viettää aikaa ja kuunnella kaksivuotiaan mielikuvituksellisia juttuja. Luimme kirjastossa kirjoja ja juttelimme elämästä. Sitten vielä lopuksi otimme juoksukisat puistossa ja painimme bussipysäkillä ennen kuin tulimme kotiin.
Teki hyvää viettää aikaa pojan kanssa, sillä olen tuntenut taas vaihteeksi huonoa omaatuntoa, kun olen lähes asunut tietokoneella tekemässä uutta kirjaa. Kirja lähtee painoon keskiviikkona ja nyt otetaan sen suhteen vielä loppukiri.
-Liisa
This Post Has 0 Comments