Lomakuukausi

Edellinen kirjoitus oli otsikoitu ”Me lähäretähän Japanihin”. Varmaan luulette että me jo lähdettiin, kun ei minusta ole mitään kuulunut.  Ehei, me ei vielä lähdetty, mutta sen sijaan olemme olleet Muumimaassa, kylpylässä, Meripäivillä ja Tykkimäellä. Päätettiin ihan oikeasti yrittää rentoutua heinäkuun ajan ja nauttia kesästä. Väsymys on ollut lähes ylitsepääsemättömän suurta ja mieli on ollut välillä synkkä. Välillä taas ei ole jaksanut mitään, ei edes ajatella niitä masentavan väsyneitä ajatuksia. Taidettiin ladata viimeiset paukut siihen Japani-projektin julkistamiseen ja sen jälkeen pienesti katkesi kamelin selkä. Onneksi saimme kurssin käännettyä ja nykyisin täällä kotona on taas positiivinen ilmapiiri. Kroppa on väsynyt kaikesta valvomisesta, joka jatkuu edelleen, mutta henkinen väsymys on saatu selätettyä.

Oli tärkeää saada nauttia kesästä. Päivä Tykkimäellä oli ihana. Matka oli riittävän lyhyt ja alue lapsiystävällinen. Päästiin Artun kanssa itsekin laitteisiin ja kaksivuotias oli tietysti innoissaan. Vauvakin oli tyytyväinen kun sai syödä makkaraperunoita. Syötin vauvalle hedelmäsosetta ja söin itse samalla omaa ruokaani. No lusikat meni sekaisin siinä epähuomiossa ja törkkäsin vauvalle ison lastin ranskalaisia ja makkaraa suuhun. Hän ei ollut moksiskaan, vaikka itse paniikissa tyhjensin tyttären suuta roskaruuasta.

Jaksamiseen on auttanut paljon se, että nuorempi lapsista oppi liikkumaan. Nyt on loppunut se jatkuva kantaminen ja selällään karjuminen jos en ole vieressä viihdyttämässä. Kotona konttailee hyväntuulinen tyttö. Kaiken lisäksi hän oppi parin viikon sisään konttaamisen lisäksi istumaan ja sanomaan äiti. En kyllä odottanut että seitsemän kuukauden ikäinen alkaisi puhumaan selkeitä sanoja! Nämä lapset ovat niin erilaisia, kun toinen rakastaa vauhtia ja toinen haluaisin vain viettää ihmisten kanssa rauhallisesti aikaa.

Nyt kun mieli on taas levännyt, niin välillä tuntuu että on tämän väsyneen vartalon vankina. Haluaisin niin paljon tehdä kaikkea, mutta voimia ei ole kuin pakolliseen. Kokeilin epätoivoisena jo unikouluakin vauvalle, mutta se oli samanlainen fiasko kuin esikoisenkin kanssa. Olin varautunut siihen, että vauva saattaa itkeä, mutta olin päättänyt itse pysyä lujana enkä antaa periksi. No vauva heräsi yöllä ja kun en antanut maitoa, hän innostui aivan valtavasti. Luuli varmaan että on aamu. Neljän tunnin ajan hän nauroi, hyppi päälläni, antoi pusuja ja kiljahteli. Yritin olla huomioimatta selvästi tilanteesta ilahtunutta tyttöä, mutta parin tunnin jälkeen annoin periksi ja tarjosin maitoa. Hänpä vaan ei sitä enää halunnut vaan jatkoi juhlimista. Oli iso helpotus kun hän lopulta nukahti. Tiedän että tähän olisi varmasti ratkaisuja, mutten jaksa edes miettiä. Olkoot. Odotan että aika hoitaa tämän ongelman.

-Liisa