Kotiinpaluu ja Meripäivät

Me hyppäsimme viime viikon puolivälissä junaan ja palasimme Seinäjoelta takaisin kotiin Kotkaan pojan kanssa. Alun perin tarkoituksena oli olla Asuntomessujen loppuun saakka, mutta kuten jo aiemmin kerroin, kuukausi osoittautui rankemmaksi kuin osasin odottaa. Meillä oli kyllä tosi kiva kalustettu asunto vuokrattuna keskustan tuntumasta ja viihdyimmekin hyvin. On kuitenkin ihan toista elää kolme viikkoa matkalaukkuelämää pienen lapsen kanssa. Pystyimme ottamaan vain rajallisen määrän leluja mukaan, joten sisällä ei pojalla ollut riittävästi tekemistä. Olimme lähes koko ajan siis ulkona ja liikkeessä. Jatkuva helteessä kävely ja leikkipuistoissa lapsen perässä juokseminen ison mahan kanssa vei minulta täysin voimat. Kun alkoi tulla kaikenlaisia kipuja ympäri kroppaa, teimme päätöksen, että muu perhe palaa takaisin omaan kotiin ja Arttu jää hoitamaan messut loppuun. Oli kyllä tosi vaikeaa lähteä, vaikka olemmekin erossa vain pari viikkoa.

Olin tosi pettynyt kun jouduimme lähtemään Seinäjoelta kotiin. Meillä oli siellä vaikka kuinka paljon erilaista kivaa tekemistä ja nautin messupäivistäkin. Nyt ollaan menossa suurin piirtein raskausviikolla 25 ja pitää kai vain hyväksyä, ettei jaksa enää ihan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Turhauduin, kun päivä päivältä jaksoin vain vähemmän ja vähemmän. Mieli oli reipas, mutta jalat oli ihan hyytelöä.

Tuntuu kyllä helpommalta olla täällä kotona. Olen saanut mukavasti lastenhoitoapua. Poika viihtyy lelujensa kanssa yksinkin ja olen saanut jopa maata sohvalla hänen valveillaoloaikanaan. Ainut miinus on naapurin lasten keskuudessa riehuva enterorokko. Onneksi kuulin siitä heti kun tulimme kotiin. Olemme nyt lähteneet aina muualle leikkimään, ettei kumpikaan meistä saa tartuntaa. Ilmeisesti enterorokko saattaa huonolla tuurilla olla vahingollinen sikiöille. Ja toisaalta, mikä tahansa tauti kyllä horjuttaisi vähän liikaa tätä jaksamisen korttitaloa.

Meripäivillä kävimme kahtena päivänä. Piipahdimme perjantaina Lasten Meripäivillä, mutta siellä ei ollut kovin paljoa tekemistä yksivuotiaalle. Poika keräili hetken aikaa maasta kiviä, vaikka yritin ehdottaa pomppulinnaa. Lähdimme sitten keskustassa asuvalle ystävälleni. Lauantaina kävimme tivolissa pojan ja siskoni kanssa. Laitteet olivat lapselle vähän pelottava kokemus ja lopuksi jopa narunveto alkoi olla liian jännittävää. Muuten hän kyllä viihtyi ihmisvilinässä ja Sapokassa olevat veneet aiheuttivat jopa naurua. Oli ihan hauskaa nähdä toista puolta Meripäivistä ja katsella tapahtumaa lapsiperheen vinkkelistä. Jäin silti kaipaamaan kavereiden kanssa juhlimista. Ehkä ensi vuonna sitten jonain iltana ohjelmaan kuuluu sitäkin.

Me jäämme tänne irrottelemaan piikkejä aamukammasta ja odottamaan milloin Arttu palaa takaisin kotiin. Onneksi messuja on jäljellä enää tämä viikonloppu. Hyvinhän ne ovat meidän yrityksen osalta menneet ja kiitos kuuluu kyllä Artulle sekä muille myynnissä apuna olleille.

-Liisa