
Kaste, kiire ja kaaos
Nyt on tyttärellä nimi ja ristiäiskiireiden jälkeen aikaa taas päivittää kuulumisia. Tytär kastettiin viime lauantaina Kotkan kirkossa ja häntä juhlittiin Vellamossa ravintola Laakongin tiloissa. Paikalla oli ihan vain lähimmät sukulaiset ja ystävät. Oli tosi mukava päivä ja etenkin meidän poika nautti, kun ympärillä oli paljon muita lapsia. Minulle oli pääasia, että juhlat järjestyivät ilman sen suurempia ponnisteluja. Yhdistimme juhlat Laakongissa jo valmiiksi olleeseen brunssiin ja saimme heiltä erillisen juhlatilan käyttöön.
Elämä on ollut melkoista kaaosta, kuten voitte kuvitella tässä elämäntilanteessa. Päässä on valtavasti muistettavia asioita eikä tästä tulisi mitään, jos en kirjoittaisi kaikkea ylös. Joskus tuntuu että koko päivänä ei saa aikaiseksi mitään muuta kuin vaippojen vaihtamista. Todellisuudessa aika paljon tulee koko ajan tehtyä muutakin. Minusta on kuoriutunut entistä tehokkaampi asioihin tarttuja. En enää liiaksi suunnittele kuinka jokin asia olisi hyvä hoitaa, vaan yritän vain hoitaa sen tehokkaasti alta pois. Sähköposteja ei enää hiota päivätolkulla, vaan ne kirjoitetaan nopeasti puhelimella samalla kun syötetään vauvaa.
Ja siitä syöttämisestä tosiaan. Minun ruokavalioon kuuluu tällä hetkellä riisi, maissi, tattari, bataatti, kana, mustikka ja vadelma. Näissä ruoka-aineissa kun pysyttelen, niin vauva on oikein tyytyväinen ja nukkuu rauhallisesti 3-5 tunnin pätkiä öisin. Hän on todella herkkä reagoimaan maidon kautta, toivottavasti kyseessä ei ole oikeita allergioita. Kokeilen aina kahden päivän välein uusia ruoka-aineita, mutta toistaiseksi kaikesta muusta on tullut melko vahvat oireet. Vanha kunnon leipäkone on taas pelastanut minut. Ostin sen joskus kymmenisen vuotta sitten parilla kympillä Lidlistä, kun meillä ei ollut varaa ostaa tuoretta gluteenitonta leipää. Käytin sitä silloin monta vuotta tosi paljon, enkä onneksi myynyt pois. Nyt teen riisijauhosta leipää ja se on tosi hyvää! Uskomattoman hyviä lettujakin sain aikaiseksi riisimaidosta ja riisijauhosta. Lettuja ilman kananmunaa, maitoa ja vehnäjauhoja. Yritän pysyä positiivisena, mutta voitte kuvitella, että tämä on välillä todellakin tuskaa. Otan silti ennemmin hyvät yöunet kuin hyvän ruuan. Ja tietysti onnellisen ja kivuttoman lapsen.
Päätin etten jää tuleen makaamaan muutenkaan tämän sekavan elämäntilanteen kanssa, vaan nyt meille etsitään lastenhoitaja. En halua laittaa alle kaksivuotiasta vielä päiväkotiin, mutta pieni uhmaikäinen vie meiltä molemmilta kaiken huomion. Täällä samassa tilassa pitäisi Artun vielä pystyä tekemään töitäkin. Inhottaa laittaa aina sitä telkkaria päälle, jotta pystyy hetken tehdä jotain rauhassa. Toivoisin että vauvakin saisi edes vähän huomiota meiltä vanhemmilta. Vauva itse näyttää ihailevan isoveljeään kovasti ja nauraa aina kun näkee hänet. Isoveli taas saattaa koska vain yrittää lyödä, joten kaikki yhteistoiminta lasten kesken on mahdotonta toteuttaa. Hakusessa on siis mukava hoitaja, joka leikkisi poikamme kanssa täällä kotona ja ulkoilisi hänen kanssaan. Olen ottanut tavaksi tehdä iltaisin aina seuraavalle päivälle suunnitelman, että mitä tapahtuu ja mihin aikaan. Sitten me Artun kanssa pidämme siitä niin tiukasti kiinni kuin vain mahdollista. Sillä tavalla olemme onnistuneet pitämään paketin edes jotenkin kasassa.
Tuo Kotkan Seudun Yrittäjänaisten puheenjohtajuus on ollut tosi kivaa vaihtelua tähän kotielämään. Haluaisin vain tehdä vielä enemmän kuin tällä hetkellä teen. Niin paljon on kivoja ideoita, jotka odottavat toteuttamista. Onneksi ympärillä on niin hyvä hallitus, että saamme yhdessä asioita eteenpäin.
-Liisa
This Post Has 0 Comments