
Aurinkoista pääsiäistä!
Kirjoitin eilen illalla pitkän kirjoituksen siitä, kuinka väsynyt olen ja kuinka mieli on maassa. Päätin julkaista tekstin aamulla. Aamulla kuitenkin heräsin hyvin nukutun yön jälkeen kuin uudelleen syntyneenä. Blogiluonnos saa siis jäädä odottamaan huonompia hetkiä, sillä nyt tuntuu taas hyvältä. Minua ei ole haitannut tänään mikään. Ei se, kun kaadoin mukillisen kuumaa teetä päälleni ja rikoin lemppari mukini. Eikä se, että naapuri herätti ulkona nukkuvan vauvan huutamalla minulle hyvät huomenet klo 11. Ei harmittanut myöskään se, että luulin syttyneeni palamaan. Ulkona haisi vahvasti savulle ja lähdin tutkimaan mistä se johtui. Minulla oli märät kädet, jotka alkoivat hulluna höyrytä kun menin ulkoilmaan. Hakkasin käsiä aamutakin helmaan, jotta käsieni palaminen loppuisi. Savun haju johtui naapurin savustuspöntöstä.
On ollut kaikesta tapahtuneesta huolimatta hyvä päivä. Otin kerrankin koko päivän rennosti ja puuhailin kaikkea kotona. En ole viime aikoina paljon pystynyt rentoutumaan. Olen mennyt tuulispäänä paikasta toiseen, vaikka olo on ollut kuin jyrän alle jääneellä. Ajatuksena on ollut, että jos pitää itsensä kiireisenä, ei tunne väsymyksestä johtuvaa pahaa oloa. Olen ollut kuin pieni fakiiri, joka kiitää yli lasinsirujen ja hiilloksen. Pysähtyminen olisi katastrofi. Onpa siis ihanaa, että olo on nyt hyvä ja pääsiäisen kärsimysnäytelmä on omalta osaltani ehkä vältetty. Nyt vain kovalla vauhdilla kohti niitä hetkiä, kun minäkin voin huutaa hyvät huomenet vasta aamupäivällä.
Oikein hyvää pääsiäistä siis teille kaikille!
-Liisa
This Post Has 0 Comments