skip to Main Content
Oletko Ontuva Kehuja? Lopeta Heti!

Oletko ontuva kehuja? Lopeta heti!

Minä olen elämäni aikana saanut valtavasti ontuvia kehuja. Etenkin yrittäjäuran alkuvaiheessa. Keksin termin, kun mietin, että millä nimellä näitä muka ystävällisiä lauseita pitäisi kuvata. Nehän eivät ole oikeita kehuja. Kuulostaako tutulta: ”Liikeideasi vaikuttaa tosi hyvältä, mutta on silti suuri mahdollisuus että epäonnistut” ”Tosi rohkea idea, mutta onko se liian rohkea?” ”Kyllä minä tuon ostaisin, mutta minä nyt ostan mitä tahansa!” ”Hyvä tuoteidea, harmi että ala on niin kilpailtu!” Aloittavasta yrittäjästä nuo kommentit tuntuvat samalta kuin jos joku poistaisi talosta palan tukipilaria. Nyt joku ajattelee, että tuohan on realismia. Yrittäjyys on tasapainottelua realismin ja hullujen unelmien välillä. Joskus joillekin onnekkaille (no onnella ei kyllä ole mitään tekemistä sen kanssa) hullut unelmat muuttuvat realismiksi. Minä aion olla yksi niistä ihmisistä ja sen takia elämässäni ei ole tilaa ihmisille, jotka yrittävät horjuttaa itseluottamustani. Yrittäjällä ei kirjaimellisesti ole varaa siihen.

Kirjoitan usein yrittäjän näkökulmasta, koska se on niin iso osa elämääni. Nämä samat esimerkit sopivat kuitenkin ihan jokaiseen muuhunkin alaan, kuten myös yksityiselämään. Samalla tavalla meille toivotetaan onnea uuden asunnon ostosta ja samaan hengenvetoon toivotaan, että lainat saadaan maksettua. Nuorena äidiksi tullut saa onnittelut vauvasta ja toiveen, ettei myöhemmin ala harmittaa, kun elämä jää elämättä. Vanhemmalla iällä äitiydellä siunattu taas saa onnittelujen kanssa samaan pakettiin lisätyn epäilyksen jaksamisesta. Onko koirasi turkkia koskaan kehuttu ihanan pörröiseksi ja samalla päivitelty sen vaikeaa hoidettavuutta?

Kun esittelimme ensimmäisiä sarjakuviamme, meille sanottiin, että onnistumme varmasti, mutta edessämme on pitkä ja kivinen tie. Kuulemma voisi viedä viisikin vuotta ennen kuin työmme alkaisi kannattaa. Kuka nyt jaksaa tehdä töitä joka päivä viiden vuoden ajan ilman palkkaa? Ajattelin ettei se voi näin mennä. Olimme alussa aivan täynnä intoa ja uskoa omaan osaamiseemme. Todellisuudessa intoa oli aika paljon enemmän kuin osaamista. Nyt niitä on yhtä paljon, mutta olen päättänyt etten koskaan anna innokkuuden olla osaamista pienemmässä osassa. Jos tiedän liikaa ollakseni innokas, vaihdan alaa ja aloitan taas alusta. Katselen ihaillen meidän vuoden ikäistä poikaa, joka on luonnostaan niin rohkea ja varma onnistumisestaan. Hän on vasta alle metrin mittainen, mutta on varma, että pystyy nappaamaan hyllyn päällä olevan esineen. Emme saisi kadottaa tätä asennetta.

Yrittäjyysluennoilla olen käskenyt ihmisiä kirjoittamaan itselleen liiketoimintasuunnitelman jossa ei mietitä ollenkaan resursseja tai rahaa. Kirjoitetaan ylös vain kaikkein hulluimmat ajatukset. Tämä muuten toimii ihan yhtä hyvin jo pitkään yrittäjinä olleille kuin vasta aloittaneillekin. Suunnittelu ei maksa mitään, eikä suunnitelmaa tarvitse näyttää kenellekään. Hulluissa suunnitelmissa saattaa ollakkin osia, joita voi toteuttaa. Vasta kun laitetaan rahaa peliin mukaan, kannattaa olla järkevä.

Jos olen ihan rehellinen, niin en itsekään ole täysin kuivin jaloin selvinnyt näistä kirjoittamistani asioista. Jossain vaiheessa matkan varrella lankesimme itsekin samaan pessimistisyyteen, joka meitä muissa ärsyttää. Mitä enemmän tiesimme yrittäjyydestä, sitä enemmän se meitä kahlitsi. Kun aloitimme, emme tienneet mistään mitään. Ei sen enempää yrittäjyydestä kuin sarjakuvan tekemisestäkään. Siinä mielessä on totta, että tieto lisää tuskaa. Ei uskalla enää yrittää, kun tietää missä ne epäonnistumisen mahdollisuudet piilevät. Väsymys on myös ihanteellista maaperää pessimismille. Kun ei itse jaksa, tuntuu helpolta tuomita muutkin epäonnistumaan.

Meillä on tapana pitää kahdenkeskisiä ideointipalavereja tasaisin väliajoin. Toinen keksii jotakin hullua ja toinen ehdottaa siihen jotakin vielä hullumpaa. Ideointi muuttui salakavalasti niin, että toisen ehdottaessa uutta, toinen saattoi vastata: ”Ei jää tarpeeksi katetta”. Sitten lopputulemana oli, että kalenteriin kirjattiin ne kaikki samat asiat, jotka olimme tehneet jo edellisenä vuonna. Onneksi tajusimme viheltää pelin poikki ajoissa. Sovimme, että siitä hetkestä eteenpäin meidän keskinäisissä palavereissa on aina kivaa. Kumpikin sai esittää toiveita, miten haluaa tehdä ideointihetkestä entistä mukavamman. Molemmilta tuli paljon hyviä ideoita. Teimme jopa pitkään niin, että palaveria ei pidetä, jollei pöydässä ole juustokakkua.

Niin, ja se meidän pitkä ja kivinen tie oli loppujen lopuksi viiden kuukauden mittainen ja siitä saakka olemme saaneet työllistää itsemme tällä meidän unelmien ammatilla. Joten älkää uskoko kaikkea mitä teille sanotaan. Kasvattakaa vahva panssari ja viljelkää sen sisällä iloa ja intoa. Ja jos joku kertoo teille innoissaan jostakin uudesta elämässään, innostukaa mukana. Vasta sitten myöhemmin on aika varovaisesti esittää kriittisiä kysymyksiä, jos niille on edes tarvetta.

-Liisa

This Post Has 4 Comments
  1. Mie olen niin iloinen teidän hienon menestyksen takia 🙂 Ja uskonpa, että iso ansio siitä on nimenomaan teidän asenteella tuohon hommaan; täysillä tai ei mitään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top