skip to Main Content
Lunta Ja Kesäsuunnitelmia

Lunta ja kesäsuunnitelmia

Ensinnäkin, aivan ihanaa kun on satanut niin paljon lunta! Nyt pitää vielä saada itsestä sen verran irti, että nauttii lumen tuomista mahdollisuuksista. Meillä on ollut viime aikoina hieman aikaisempaa enemmän töitä, joten yöhommiksi on taas mennyt. Väsyttää siis melkoisesti. Suunnittelemme kovaa vauhtia uusia tuotteita ensi kesän Seinäjoen Asuntomessuja varten. Vietämme kuukauden Seinäjoella ja meillä on messuilla oma myyntipiste. Ihan huippua asua taas hetken aikaa Pohjanmaalla. Käymme tietysti siellä paljon, mutta meidän reissut on aina ahdettu täyteen erilaisia palavereja eikä ystäville juurikaan jää aikaa. Olen tosi innoissani kaikista niistä tuotteista, joita messuille on suunnitteilla. On muuten hassua suunnitella kesän asioita, kun ulkona on niin paljon lunta ettei ovesta mahdu ulos.

Liisa Seppälä

Meillä on kotona ollut pari päivää muutenkin tosi vauhdikasta. Poika on aloittanut puheharjoittelun oikein tosissaan ja pulisee jatkuvasti. Lisäksi hän tyhjentää kaappeja ja kantaa tavaroita paikasta toiseen. Koko ajan saa olla siivoamassa. Onneksi hän on aina niin ihanan hyväntuulinen, että se tarttuu itseenkin. Eilen meille soitettiin radiosta ja toimittaja halusi tehdä haastattelun puhelimitse siinä hetkessä. Haastattelun aiheena oli murre, joten Arttu vastaili kysymyksiin. Minun tehtäväksi jäi pitää poika hiljaisena puhelun ajan. Ei ihan niin helppo homma, kuin voisi kuvitella. Jos satutte kuulemaan kyseisen haastattelun, niin voi olla että taustalta kuuluu iloista jokellusta ja kiljahtelua sekä hyssss-ääntä.

Liisa Seppälä

Tsemppiä kaikille tiistaihin! Tehkää rohkeita valintoja ja nauttikaa elämästänne. Minun rohkea valinta tulee olemaan se, että kokeilen sitruunateetä. Sellainen huimapää minä olen.

-Liisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top