skip to Main Content

Olympialaiset ovat alkaneet, vihdoinkin!

En ole kovin tunneherkkä ihminen. En itkenyt kun minua kosittiin, en silloin kun menin naimisiin enkä edes kun esikoinen syntyi. Mutta auta armias kun joku suomalainen saa urheilumenestystä osakseen. Itken vuolaasti kun esimerkiksi hiihdosta tulee arvokisamitaleja. Joskus jopa pelkkä maailmancupin voitto riittää. Siihen vielä Porilaisten marssi päälle ja saan keräillä itseäni puoli päivää sen jälkeen.

No nyt on olympialaiset alkaneet ja aion istua tiiviisti television ääressä seuraavat viikot. Talviolympialaiset ovat ehkä enemmän minun juttu, mutta kyllä näihin kesäkisoihinkin riittää mielenkiintoa. Perinteisen suomalaisen tyylin mukaisesti odotan eniten yleisurheilukisojen alkua. Ja sieltä tietysti keihäänheittoa. Artun kanssa tulee varmasti katsottua myös jalkapallo- ja koripallopelejä.

Ja koska rakastan sankaritarinoita yli kaiken, niin tietysti tänään jännitetään miten koko kansan (ja Seinäjoen) Pentti pärjää illan pelissä. Ehkä Suomen seuraavaksi epäviralliseksi kansallislajiksi nousee pöytätennis. Kymmenisen vuotta sittenhän curlingin menestyksen myötä harrastajamäärät sekä paikat lisääntyivät merkittävästi. Ja Uusipaavalniemi pääsi eduskuntaan asti. Aika hassua kyllä tämä suomalaisten tarve saada kansainvälistä menestystä. Lajilla ei ole niin väliä, kunhan voitetaan muut. Sehän olympialaisissa on  kyllä hienoa, että se nostaa vähemmän harrastettuja lajeja pinnalle. Curlingia en ole koskaan pelannut, mutta pöytätennis on kyllä tosi kivaa.

Aloitin juuri muutamia päiviä sitten määrätietoisesti vähentämään tv:n katselua koko perheen osalta. Seinäjoella turvauduin aivan liian usein lastenohjelmiin kun halusin edes hetken levähtää. Tämä ajoitus meni kyllä aivan pieleen, kun nyt olisi katsottavaa aamusta iltaan. Ja vielä öisinkin. Olen ajatellut ettei uutisten ja urheilun katsominen voi olla vaarallista kenellekään. Ainoastaan hyödyllistä. Mutta toisaalta samalla logiikalla myös musiikkiohjelmat ovat kehittäviä. Ja toisaalta myös aamupiirretyt saattavat innostaa vaikka opiskelemaan kuvataidetta. Olemme kyllä kaikki vähän liikaa telkkarin orjia, mutta voi olla että sitä murehditaan vasta sitten kun nämä kisat ovat ohi.

Eniten tätä huonoa omaatuntoa telkkarin katsomisesta aiheuttaa varmaan se, ettemme ole viime aikoina ulkoilleet yhtä paljon kuin ennen. Osaksi sen takia että aamut ovat olleet sateisia nyt useampana päivänä. Ja toisaalta taas siksi etten vain ole pystynyt lähtemään liikkeelle aamuisin. Huolestuin kun sain lenkkeilyllä aikaan supistuksia ja päätin ottaa nyt ihan rauhassa. Olemme siis olleet puistossa vain iltaisin. Jos meillä olisi sellainen piha jossa lapsi voisi leikkiä, se helpottaisi asiaa. Meidän piha on tällä hetkellä pieni aitaamaton hiekkakenttä. Ja vieressä on meri. Ei siis kovin turvallista eikä muutenkaan mukavaa. Ensi viikolla meillä alkaa piharemontti, kun sain aikaiseksi pyytää Viherkuution porukan tekemään meille pihasuunnitelman ja myös toteuttamaan sen. Kerron siitä sitten enemmän kun remontti alkaa.

Hyvää alkavaa viikkoa! Meille se on se viikko kun saadaan viimeinkin Arttu kotiin!

-Liisa

This Post Has 0 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.