skip to Main Content
Kevään Merkit

Kevään merkit

Onpa ollut aivan ihana sää viime päivinä! Ollaan käyty koko perheen kanssa ulkoilemassa ja kaikilla on ollut niin kivaa. Ollaan grillailtu ja nautittu uudesta pihasta. Kevät on ihanaa aikaa. Puiden silmuista tulee hyvälle mielelle ja lakaistut kuivat kadut tuntuvat mahtavilta lenkkarin alla.

Meillä on myös eräs varma kevään merkki omassa taloyhtiössä. Yhtä varmasti kuin kevät saapuu, saapuu myös valittava naapuri. Hän on sulostuttanut elämäämme kevätsekoamisellaan jo viiden vuoden ajan ja nykyään se tuntuu jo aika mukavalta. Kuin leskenlehti hän virkoaa pitkän talven jälkeen ja auringonsäteen lailla hän tuo kevään sanomaa. Usein se liittyy autoon tai pihatöihin. Kun hän taas tänään saapui, laitoin vain oven kiinni ja verhot ikkunoiden eteen. Totesin miehelleni: ”Kevät on taas täällä”.  Meille on tullut Artun kanssa jopa sanonta: Vittuilusta ja västäräkistä vähäsen, pimahduksesta ja pääskysestä ei päivääkään!

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Toivotaan että sää ennustuksista huolimatta pysyy keväisenä.

-Liisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top