skip to Main Content
Jalkapalloilijan Vaimo

Jalkapalloilijan vaimo

Me aloitimme uuden elämän muutamia vuosia sitten, kun Artun ammatti vaihtui jalkapalloilijasta sarjakuvan käsikirjoittajaksi. Myös oma ammattini vaihtui samoihin aikoihin, mutta se ei ole määrittänyt meidän elämää yhtä selkeästi. Voisin väittää että kaikissa parisuhteissa, joissa toinen urheilee ammatikseen, mennään enemmän urheilijan ehdoilla. Ja se on ihan ok niin kauan kuin tasapaino urheilu-uran jälkeen löytyy. Meillä se on löytynyt ja nykyään tuntuu, että minun ruokailuista ja unen tarpeesta huolehditaan jopa enemmän. Uusi elämä on tuonut mukanaan pysyvän kodin, vapaa-aikaa, kesälomamatkoja, epäterveellistä ruokaa, urheiluharrastuksia ja niistä maksamista. Poistunut taas on se hävityn pelin jälkeen murjottava mies, jolle ei uskalla sanoa mitään. Ystäviä kaipaamme, kun emme näe heitä enää niin usein. Elämämme ei nykyiselläänkään ole kovin perinteistä, joten muutos ei ehkä ollut ihan niin suuri kuin niillä, jotka urheilu-uran jälkeen siirtyvät kahdeksasta neljään-työhön. Sama epäsäännöllisyys ja stressinsietokyvyn tarve on säilynyt yrittäjyyden myötä. Olen onnellinen tästä elämästä, jota tällä hetkellä elämme, mutten vaihtaisi niitä muistoja pois mistään hinnasta.

Olemme tavanneet Turussa vuonna 2008, kun Arttu pelasi Interissä Veikkausliigaa. Itse en ollut sitä ennen nähnyt yhtään jalkapallopeliä paikan päällä. Se vuosi oli sama, jolloin Inter voitti suomenmestaruuden ja näin jälkikäteen voisi ehkä sanoa, että sain sitä kautta aika ruusuisen kuvan ammattijalkapalloilun arjesta. Sain istua hienon Veritas Stadionin lämmitetyillä penkeillä ja seurata otteluita, jotka lähes aina päättyivät voittoon. Joskus katsoimme muiden tyttöystävien kanssa peliä aitiossa, jossa oli ruokaa ja juomaa tarjolla. Muistelemme Artun kanssa tuota aikaa hyvin erilaisilla fiiliksillä. Arttu kärsi oikeastaan koko ajan alavatsavammasta. Sitä turhautumista, mitä loukkaantuminen aiheuttaa, on varmasti muiden kuin ammattiurheilijoiden vaikeaa käsittää. En minäkään sitä ihan ymmärtänyt. Itseä ei olisi juurikaan haitannut, jos en olisi pystynyt tekemään omaa työtäni kaupan kassalla. Ihmettelin ja ihailin Artun ammattia, jossa oli minun silmin katsottuna lyhyet työpäivät ja paljon ystäviä ympärillä. Ihailin myös sitä, että hän teki juuri sitä mistä oli lapsena haaveillut. Silloin päätin toteuttaa omatkin unelmani ja aloin miettiä, kuinka minun olisi mahdollista piirtää työkseni.

Arttu solmi lainasopimuksen VPS:n kanssa kesällä 2009 ja me muutimme Vaasaan. Minulle oli itsestäänselvää, että lähden Artun mukaan. Minulla on elämässä sellainen periaate, että yritän olla tuhlaamatta aikaani parhaani mukaan. Joillekin ajan tuhlaaminen saattaa tarkoittaa esimerkiksi välivuosien viettämistä ja katkoksia opiskelussa. Minusta elämää tuhlaa eniten silloin, jos sen viettää erossa rakkaista ihmisistä. Lainasopimuksen jälkeen seuraavan vuoden sopimusta Vepsun kanssa jouduimme odottamaan muutaman kuukauden. Asuimme kaikki viikot Omenahotellissa. ”Parasta” oli silloin, kun meille oli varattu joka päivälle eri huone. Huone piti luovuttaa kahdeltatoista ja seuraavaan pääsi vasta neljältä. Arttu oli iltapäivät harjoituksissa ja sen ajan minä raahasin meidän matkalaukkuja pitkin Vaasan keskustaa ja yritin keksiä tekemistä. Aina maanantai aamuisin ajoimme Lapualta Vaasaan ja jouduin odottamaan Artun aamutreenien ajan. Aika monena aamuna nukuin Botniahallin aulassa. Onneksi sopimus viimein syntyi ja me löysimme nopeasti asunnon kaukaa keskustasta.

Vaasan aika oli henkisesti rikasta, mutta materialistisesti katsottuna hyyyyyyvin köyhää. Viljelin salaattia vanhoissa pakastelokeroissa ja päällystin UFF:lta kahdella eurolla ostamani tuolit samasta paikasta ostetuilla vanhoilla lakanoilla. Kierrättäminen on nykyään mukavaa, mutta silloin ei paljon naurattanut, kun ei koskaan saanut itselleen mitään uutta. Ja sen kerran kun osti, oli valtavan huono omatunto, kun käytti itseensä rahaa. Kaikkialle ajoimme pyörällä, jotta bensarahat säästyivät ja koko vuoden aikana kävimme vain kerran ravintolassa. Säästimme pitkän pennin vesimaksussa, kun pesimme kädet kylmällä vedellä ja otimme vain lyhyitä suihkuja. Toisaalta ei suihkussa huvittanut kauaa ollakkaan, kun siellä kasvoi hometta katossa. Meillä on kyllä hyvä tukiverkosto ja tiesimme, että nälkään emme kuole. Meillä oli kuitenkin valtava tarve tulla omillamme toimeen.

Arttu_Seppala3

Yritin ensin hakea töitä, mutta Vaasassa olisi pitänyt osata puhua sujuvasti ruotsia. Menetin hermoni totaalisesti, kun en päässyt Andiamoon edes työhaastatteluun, vaikka olin ollut heidän mainoskasvonsa. Tajusin, että minun ei kannata tuhlata aikaani täyttämällä tyhjänpäiväisiä työhakemuksia, kun ei minun unelmieni ammattia ollut edes olemassa. Se piti luoda itse. Niinpä aloin systemaattisesti kirjoittamaan liiketoimintasuunnitelmaa piirtäjälle. Kirjoitin ja kirjoitin ja mietin miten piirtämisellä voisi elää. Artulle nostan suuresti hattua, kun hän uskoi unelmaani ja antoi minulle tilaa kirjoitella niitä suunnitelmia päivät pitkät. Sanoin aina, että joskus tämä suunnittelutyö tulee vielä kantamaan hedelmää. Pitää vain uskoa siihen. En usko, että Arttu ihan koko aikaa uskoi, mutta hän silti tuki minua koko ajan. Olin kuitenkin koko ajan työttömänä ja työhakemusten sijaan täytin omaa liiketoimintasuunnitelmaani ja elin poikaystäväni rahoilla. Kyllä huokaisin helpotuksesta, kun yritys viimein lähti lentoon ja pystyin olemaan varma, että kaikki oli sen arvoista. En olisi arvannut, että päädymme lopulta molemmat sarjakuvan tekijöiksi, mutta hyvä näin. Nyt niitä kuuden vuoden takaisia suunnitelmia on toteutettu käytännössä koko tämä aika, kun Pöyrööt on ollut olemassa.

Alkutalvesta 2011 Arttu sai mielenkiintoisen puhelun kun SJK:sta soitettiin. SJK ja sen taustahenkilöt olivat tehneet pohjalaiseen tyyliin päätöksen pelata Veikkausliigaa viimeistään vuonna 2015. Päätös sopimuksen allekirjoittamisesta ei ollut helppo, sillä siirtyminen Veikkausliigasta kakkosdivariin mietitytti. Mutta kun alkoi selviämään, miten ammattimaisesti Seinäjoella asioita hoidettiin ja kuinka hyviä pelaajia joukkeeseen oli hankittu, oli valinta aika selkeä. Onhan se aika hassua, että kakkosdivarijoukkue käy esimerkiksi harjoitusleireillä ulkomailla. Ja olihan se menestys sitten sen mukaistakin, kun joukkue ei hävinnyt yhtään peliä koko kaudella. Ostimme Seinäjoelta asunnon ja remontoimme sen lattiasta kattoon. Tai oikeastaan minä remontoin sillä aikaa kun Arttu treenasi. Kolme kuukautta siinä meni, mutta kodista tuli aivan ihana. Siellä piirsin ensimmäiset Pöyrööt-sarjakuvat. Tuntuu, että olisimme asuneet siellä vaikka kuinka kauan, mutta todellisuudessa asuimme siellä vain 10 kuukautta. Kun SJK:n nousujuhlat oli vietetty, oli aika taas pohtia seuraavaa siirtoa. Silloin vaihtoehtoina Artulla oli SJK:n lisäksi KooTeePee. Olin ensin vanhaan kotikaupunkiin muuttamista vastaan, mutta loppujen lopuksi sopimus kirjoitettiin KooTeePeen kanssa.

Arttu_Seppala2

Ensi alkuun arvelutti muuttaminen pois Pohjanmaalta, kun Pöyrööt oli juuri alkanut ilmestymään Ilkassa. Toisaalta palauteryöppy oli niin valtava puolesta ja vastaan, että oli ihan hyvä olla tarpeeksi kaukana. Sai keskittyä rauhassa itse työntekoon ja oli helpottavaa, kun Kotkassa kukaan ei tiennyt edes mitä Pöyröö tarkoittaa. Löysimme ihanan asunnon ja täällä olemme olleet siitä saakka. Artun jalkapalloura loppui, kun yrittäjyys alkoi viedä enemmän aikaa ja toisaalta tarjoamaan hienompia mahdollisuuksia kuin jalkapallon pelaaminen.

Elämästä jalkapallon parissa on jäänyt valtava määrä hyviä ja erikoisia muistoja. Samoin hyviä ystäviä ja erikoisia tuttavuuksia. Varmasti se on myös laajentanut omaa ajatusmaailmaa ja uskon että sitä kautta pystymme tarjoamaan omalle pojallemmekin vaihtoehtoja elämässä. Joskus peleissä näkyy vanhoja miehiä, joilla on länkisääret. Sääristä tunnistaa, että he ovat vanhoja pelaajia. Mietin aina, että näyttääköhän Arttukin vanhana samalta. <3

-Liisa

This Post Has 2 Comments
  1. Voi Liiiiisaaaa… tulipas ikävä teitä. Sydämmellinen kirjoitus. Voikaa hyvin älkääkä koskaan ikinä ever luopuka unelmistanne ja keksikää lisää uusia unelmia matkan varrella. ♡ m

    1. Ei varmasti luovuta! <3 Eihän sitä tiedä mitä kaikkea ehtii vielä tekemään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top