skip to Main Content
Syksyinen Kesälomareissu Pohjanmaalle

Syksyinen kesälomareissu Pohjanmaalle

Olimme koko perheen voimin Pohjanmaalla viime torstaista eiliseen saakka. Olimme eilen vasta myöhään illalla kotona, kun jouduimme vielä aamusta hoitamaan muutaman asian Seinäjoella. Matkustamiseen menee aina koko päivä ja se on aika työlästä lapsen kanssa. Yritämme keksiä pitkälle ajomatkalle hyviä pysähdyspaikkoja, joissa juniori voi purkaa välillä energiaa. Tällä kertaa pysähdyimme menomatkalla Fallkullan kotieläintilalle Helsingissä. Eläimet ja etenkin maatilaneläimet ovat olleet jo pidemmän aikaa kova juttu, joten tämä paikka osui aivan nappiin. Lapsuudesta muistan kuinka mukavaa oli käydä sukulaisilla navetassa katsomassa pieniä vasikoita. Harmi ettei sellaisia paikkoja enää tutuilla ole.

IMG_3319

Tämän reissun piti olla oikeastaan pelkästään lomamatka, mutta tulihan sitä kuitenkin vähän töitäkin hoidettua. Tai ei ehkä töitä vaan enemmänkin mukavia juttuja, jotka liittyvät sarjakuvaan. Perjantaina meillä oli ensin aamusta lehtihaastattelu. Lapsi oli mukana ja ihmeellisesti hän tarpeen tullen viihtyi leikkimässä hetken jopa yksin. Valokuvatkin saatiin otettua kun olin varannut ison pussin maissinaksuja ja puhelimessa pyöri lastenohjelma. Ihmettelin miten ovat ajat muuttuneet, kun taapersin mahani kanssa paikalle ja toisessa kainalossa roikkui puolitoistavuotias lapsi. Valokuvissakin olen lenkkareissa, kun en pysty enkä suostu enää muita kenkiä käyttämään. Aika aikaisin olen alkanut tällä kertaa vaappumalla kävellä, vaikka laskettuun aikaan on vielä kolme kuukautta.

Perjantaina oli myös se päivä, jolloin latohuutokaupasta saatu myyntisumma lahjoitettiin Seinäjoen Keskussairaalan lastenosastolle. Olisin itsekin halunnut olla mukana, mutta meillä on ollut vähän flunssaa, joten emme pojan kanssa lähteneet sairaalaan ollenkaan. Arttu ja osa muista ladon rakentamisessa mukana olleista henkilöistä oli paikalla. Niin ja tietysti myös Jussi Pöyröö. 1800 euroa on jo ihan kelpo summa ja siitä on toivottavasti vähän apuakin pienten hoidossa. Suuri kiitos kuuluu rakentajien lisäksi tietysti ladon ostaneille henkilöille.

2016-08-26 043

Kuvaaja: Olli-Matti Matihalti

Kyllä muuten ärsytti tulla eilen kotiin ja huomata, että torstaina yleisavaimella meidän asunnossa käynyt työmies oli jättänyt valot päälle neljäksi päiväksi! Hän oli tullut vaihtamaan hanoja, suihkua ja vessan huuhtelua vähemmän vettä kuluttaviin versioihin, jotta taloyhtiö säästää vesilaskussa. Teki sitten samalla melko paljon sähkölaskua.

Palaan vielä Pohjanmaan reissuun seuraavassa postauksessa, joka sisältääkin sitten paljon kuvia ja vähemmän tekstiä. Nyt menen vatkaamaan puolukkapuuroa, jota keitin aiemmin tänään. Pitää yrittää tyhjätä pakastinta viime vuoden marjoista. Vuohelan Herkun riisijauhosta tulee muuten tosi hyvä gluteeniton vispipuuro. Samoin mannapuuro.

-Liisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top